Joulufiiliksissä

Joulu saapuu pikkuhiljaa. Nyt syysloman jälkeen on aika alkaa oottaa sitä ja pikkuhiljaa valmistella joulua. Ja nauttia joulun oottamisesta. Eihän tämä joulun oottaminen tunnu samalta kuin muutama vuosi sitten, kun pelättiin joulupukkia ja oltiin kiltisti lahjojen toivossa. Mutta kyllä sillä silti on vielä tärkeä merkitys minunkin maailmassa.

Joululaulut soi. Kynttilät palaa. Joulutorttuja paistetaan ja syödään pipareita. Ne jotka tykkäävät glögistä juovat sitä, itse en siitä niinkään välitä. Ollaan ystävien kanssa porukalla. Iloista rupattelua. Vielä kun saataisiin lunta tämän harmauden keskelle.

Tämän opiskelijan arjen keskellä käy aina silloin tällöin mielessä, että mitähän kummaa sitä hommaisi läheisille joululahjaksi. Jotenkin itselläni on helpompi ostaa/ tehdä lahja tytöille ja naisille. Ehkä se johtuu siitä, etten todellakaan tiedä mitä miehen ja pojat tahtovat lahjaksi. Haluavatko he vain aikaa vai jotain ns. katoavaa, joka ei jää keräämään pölyjä kaapin pohjalla? Vai haluavatko he jotain mikä on oikeasti tarpeellista? Mitä ihmettä heille voisin tehdä tai ostaa? Voisikohan joku auttaa?

Oon tosi kova stressaamaan asioita. Ja kyllä. Joululahjojen keksiminenkin saa minut stressaamaan. Siksi ajattelin nyt hyvissä ajoin alkaa keksimään mitä kellekkin hommaisin. Ja yhen idean olen jo saanut. Ehkä se lahja, jota oisin stressannut eniten. Se on nyt keksitty ja aloitettu suunitteleen toteutusta, sillä se vaatii hieman aikaa ja vaivannäköä. En nyt tässä viitti paljastaa koko lahjaa, sillä en tiedä näkeekö tämä kyseinen lahjan saaja tämän postauksen.

Onko sielläpäi näkynyt jo tonttuja? Täällä ainakin pikkusten puheiden mukaan on ja kuulemma salakuuntelulaitteetkin ovat käyty korjaamaan ;) Ehkä tähän on nyt hyvä loputtaa. Ja palata asiaan myöhemmin lähempänä joulua.

Joulua oottaen Jutta

Kuulumisia pitkästä aikaa...

Olo on yksinäinen. Mikään ei tunnu miltään. Ei löydy syytä elää. Pilke silmäkulmasta on kadonnut. Mihin se onnellisuus hävisi. Aivan kuin olisin kuilun pohjalla.

Muutama kuukausi aikaisemmin.
Olen vihdoin niin onnellinen. Kaikki ovat niin iloisia. Jopa luonto hehkuu iloa. On värejä ja lämmintä. Elämä hymyilee kaikin voimin. Minulla on ystäviä, joille puhua.

Sitten aivan kuin varkain mielen pohjaani ilmestyi musta möykky, joka jatkoi kasvamistaan. Möykky oli se kaikki paha. Se tuska ja ikävä, se murhe ja suru, jonka olin itseltäni kieltänyt.

Ja sitten se oli tarpeeksi suuri. Se avasi tien mieleeni. Yhtäkkiä melkein kaikki valo oli hävinnyt. Hymy ja elämän ilo hävisi kauniilta ja normaalisti niin iloisilta kasvoilta. Pieni valopilkku oli vain kaukana, kaukana mielessä. Se näkyi himmeästi, mutta antoi silti toivoa ja valoa.

Pikkuhiljaa olokin rupes helpottaan. Ilo palasi ensin pieninä palasina. Kasvaen aina vain. Tää syksy on ollu yllättävän rankka. Mutta voiton puolella ollaan.

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.-Tom Lundberg

Toi jotenkin kuvaa mua. Jostain kumman syystä olen sellainen ihminen, joka tekee muiden perässä samat virheet. Enkä opi lukemalla. No eihän toi teoriapainotteinen opiskelu ole mun juttu, mutta ehkä siitä lukiosta on muutenkin apua. Toivottavasti. Ja pärjätäkseen ei välttämättä tarvii hirveästi lukea, kunhan opiskelee sitten jotenkin muuten.