Uskallan kertoa

Minni kulki pientä polkua pitkin.
 Hän oli ajatuksissaan. 
Koko ajan hän oli pelännyt.
 Pelännyt, että joku huomaisi.
 Huomaisi ne jälet. 
Jälet, jotka isä oli tehnyt häneen. 
Suu maistui vereltä. Itketti.

Korvissaan hän kuuli edelleen isän huudon.

 "Sinä ruton penikka saat nyt selkääs".

 Hän muisti miten isä oli tullut kohti nahkavyö kädessään. 

 Taas kerran hän oli alistunut. 

Nyt hän oli kyllästynyt siihen.

Kyllästynyt ainaiseen pelkoon.

 Pelkoon väkivallasta, jota hän oli koko ikänsä nähnyt.

 Hän aikoi vihdoin uskaltaa kertoa siitä.

Teksti on fiktiivinen.